Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2022 on Lapland Hotels

Lapland Hotels Oy on palkittu Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2022 -tunnustuksella. Yksimielinen raati perusteli valintaa muun muassa hotelliketjun tekemän pitkäjänteisen työn, voimakkaan kasvun ja rohkeiden investointien näkökulmista.

Majoitu

Julkaistu , päivitetty
Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2022 on Lapland Hotels

Lapland Hotels on tuonut palan Lappia muualle Suomeen

Tunnustuspalkinto jaettiin Tampereella, Virittäydy vapaalle -tapahtuman Kotimaan Matkailu -messuilla. Tunnustus jaetaan vuosittain kotimaiselle matkailualan yritykselle, joka on menestynyt konseptillaan tai osoittanut edellytyksiä menestykselle sekä on luonut uutta tai uudistunut merkittävästi.

Nykyisin hotelliketju koostuu 19 hotellista ja 11 000 ravintolapaikasta ympäri Suomen. Yrityskokonaisuuteen lukeutuu lisäksi viisi pohjoisen hiihtokeskusta ja Pohjoismaiden suurin ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris. Lapin elämyksistä tunnettu perheomisteinen yritys on Suomen suurin yksityinen hotellitoimija.

Lappi ja pohjoisuus näkyy kaikessa ketjun tekemisessä, ulottuen niin hotelleiden sisustuksesta aina ravintoloiden makuelämyksiin. Lapland Hotels tuntee arktisen luonnon ja kunnioittaa toiminnassaan sen herkkyyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Hienoa saada tällainen arvostuksen osoitus pitkäjänteisestä työstä. Suuri kiitos omille ihmisillemme, jotka ovat jaksaneet viimeiset kaksi vaikeaa vuotta ylläpitää arvojemme mukaista toimintaa ja laadukasta asiakaspalveluasennetta. Olemme ylpeitä lappilaisista juuristamme ja Lapin matkailuun olennaisena liittyvästä asiakaskeskeisyydestä palveluiden kehittämisessä. Vain tämä on mahdollistanut Lapin matkailun ja siitä kumpuavan meidänkin hienon kasvupolun, sanoo tunnustuspalkinnon vastaanottanut Lapland Hotels Oy:n toimitusjohtaja Ari Vuorentausta.

Palkintoraati oli Lapland Hotels Oy:n voitosta yksimielinen ja perusteli voittoa muun muassa yrityksen pitkäjänteisen työn, voimakkaan kasvun ja rohkeiden investointien näkökulmista. Erityinen huomio kiinnittyi myös ketjun satsauksiin yksityiskohdissa, erottuvan brändin luomiseen sekä palvelun ja tuotteiden korkeasta laadusta huolehtimiseen. Raadissa koettiin, että hotelliketju on aidosti tuonut palan Lappia muualle Suomeen.

– Lapland Hotelsin läpileikkaava laadukkuus ja asiakkaiden arvostus heijastuu kaikessa ketjun toiminnassa. Jo aamiainen on elämys, aivan kuten koko heidän upea, mieleenpainuva konseptinsa. Laadun ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä ja Lapland Hotelsin on onnistunut myös tässä erinomaisesti, kertoo Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys – Suoma ry:n hallituksen puheenjohtaja Maisa Häkkinen.

>>Lapissa vieraillessa kannattaa kokeilla myös loistavia ravintoloita, lue lisää täältä!

Lähde ja kuva: Lapland Hotels

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maisema Suomesta

Tilaa uutiskirje

Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat matkailuvinkit suoraan sähköpostiin.