Mitä suomalaiset haluavat kotimaanmatkalta? Suurin osa yhdistää mieluiten kaupunki- ja luontoloman
Yli puolet suomalaisista aikoo matkustaa vuonna 2020 kaupunkilomalle kotimaassa ja yhdistää siihen myös luontomatkailun, kertoo Visit Turun tuore kyselytutkimus. Lähes kolmannes vastaajista kertoo ilmastonmuutoskeskustelun vaikuttavan siihen, valitsevatko he kaupunkiloman kotimaassa vai ulkomailla. Suosituimmat teemat unelmien kaupunkilomalla ovat kulinaristinen makuelämys, retkeily luonnon helmassa sekä ylellinen hemmottelu ja hyvinvointi.
Visit Turun teettämän kyselytutkimuksen* mukaan 54 prosenttia suomalaisista aikoo matkustaa vuonna 2020 kaupunkilomalle kotimaassa. Kaupunkilomailu kotimaassa on lähes yhtä suosittua kaikissa ikäryhmissä, mutta eroja on ilmastonmuutoskeskustelun vaikutuksessa matkakohteen valintaan.
Kaikista vastaajista 29 prosenttia kertoi, että keskustelu ilmastonmuutoksesta vaikuttaa erittäin paljon tai jonkin verran siihen, valitsevatko he lomamatkallaan kaupunkikohteen Suomesta vai ulkomailta. Keskustelulla on eniten vaikutusta 18–25-vuotiaisiin, joista myönteisesti vastasi 35 prosenttia. Toisena ääripäänä ovat 45–54-vuotiaat, joista vain 19 prosenttia kertoi ilmastosyistä valitsevansa kotimaan kaupunkikohteen.
–Nuoret aikuiset ovat osallistuneet aktiivisesti ilmastokeskusteluun, joten on luontevaa, että heidän tiedostava asenteensa näkyy myös kohdevalinnoissa. Kotimaanmatkailu koetaan vastuulliseksi vaihtoehdoksi, toteaa Visit Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.
Tehokas matkailija haluaa monipuolisen kattauksen
Asenteet ja arvot heijastuvat monella tapaa matkailuun. Vastuullisuuden lisäksi nouseva trendi on tehokkuus: ihmisten hektinen elämänmeno ei rajoitu arkeen, vaan monet matkailijat haluavat hyödyntää kaiken ajan myös lomallaan ja saada mahdollisimman kirjavan kokoelman elämyksiä.
–Tehokkuuden nimeen vannovat matkailijat eivät tyydy lomallaan vain yhteen teemaan vaan valitsevat kohteita, jotka tarjoavat monipuolisesti koettavaa ja nähtävää. He haluavat reippailla luonnossa, vierailla historiallisessa museossa ja syödä illallisen kaupungin suosikkiravintolassa – jopa samana päivänä, Hellén selvittää.
Visit Turun kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista haluaisi mielellään yhdistää samassa kotimaan matkakohteessa kaupunkiloman ja luontomatkailun. Ikäryhmien vertailussa erottuivat yli 65-vuotiaat, joista peräti 70 prosenttia haluaa matkallaan yhdistää kaupunki- ja luontoloman. Toiseksi yleisintä trendi on 25–34-vuotiaiden joukossa, sillä 61 prosenttia nuorista aikuisista pitää mahdollisuutta tärkeänä.
–Kaupunkikulttuurin parhaat puolet ja retkeily luonnossa kiinnostavat matkailijoita yhtä lailla. On upeaa, että Suomesta löytyy tarjontaa ja kohteita, jossa teemat voi yhdistää vaivattomasti, Hellén toteaa.
–Esimerkiksi Turussa voi samalla lomalla nauttia kulttuurista ja historian havinasta kaupungilla sekä upeista luontoelämyksistä vaikkapa saariston rauhassa tai Kurjenrahkan kansallispuistossa.
Unelmien kaupunkilomalla nautitaan makuelämyksistä
Visit Turku halusi valtakunnallisen kyselyn avulla selvittää myös kotimaan kaupunkilomalle asetettuja toiveita ja odotuksia. Ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi unelmien kaupunkilomalla erottui kulinaristinen makuelämys viihtyisässä ravintolassa, sillä vastaajista peräti 73 prosenttia poimi sen kymmenen vaihtoehdon joukosta. Toiseksi tärkeimpänä teemana suomalaiset pitävät retkeilyä luonnon helmassa (65%) ja kolmanneksi tärkeimpänä ylellistä hemmottelua ja hyvinvointia (63%).
– Kolme suosituinta teemaa kertovat siitä, että hektisen arjen vastapainoksi halutaan hemmottelua, sillä sitähän myös makuelämykset ja retkeily tarjoavat. Tehokkuusajattelusta huolimatta lomamatkan sisältö ei siis saa olla liian kuormittavaa, Hellén muistuttaa.
Suomalaisten top 3 toiveet kotimaan kaupunkilomalle:
1. Kulinaristinen makuelämys viihtyisässä ravintolassa
2. Retkeily luonnon helmassa
3. Ylellinen hemmottelu ja hyvinvointi
Lähde: Visit Turku