Nähtävyydet Naantalissa – kolme aurinkoista vinkkiä matkailijalle
Aurinkoista Naantalia kutsutaan Suomen lomapääkaupungiksi, viihtyyhän siellä kesäisin myös presidentti. 1400-luvulla perustetussa kaupungissa on ainutlaatuinen tunnelma. Tässä artikkelissa esittelyssä nähtävyydet Naantalissa!

1. Kultarannan puutarha
Nähtävyydet Naantalissa ovat erityisen hienoja, kuten tämä paikka osoittaa! Kultarannan linna on rakennettu jo vuonna 1916, jolloin se rakennettiin kauppiaana toimineen Alfred Kordelinin kesähuvilaksi. Vuodesta 1922 lähtien Kultaranta on toimittanut tärkeää virkaa Suomen presidentin kesäasuntona.
Kesäaikaan Kultarannan upea, 16 hehtaarin suuruinen muotopuutarha vetää runsaasti väkeä. Lumoava puutarha kätkee sisäänsä muun muassa tuhansittain ruusuja, kasvihuoneita, huvimajoja, vesialtaita ja kuusiaitojen muodostamia käytäviä. Puutarhaan voi tutustua omatoimisesti tiettyinä ajankohtina kesäaikaan. Puutarhaan on mahdollista tutustua myös opastetulla kierroksella.
Osoite:
Kordelininkatu 1
21100 NaantaliLue lisää: Kultarannan puutarha
2. Naantalin museo
Naantalin museon löytää vanhasta kaupungista. Museo toimii kahdessa eri rakennuksessa. Hiilolan talossa voi aistia 1800-luvun lopun porvarikodin tunnelman. Talossa on myös pieni näyttely, joka kertoo Naantalin käsityö- ja kylpylähistoriasta. Hiilolan vieressä on vaatimattomampi asumus, Sau-Kallio, jossa on asunut historiansa aikana useita erilaisia käsityöläisammatteja harjoittaneita ihmisiä. Talo onkin nykyään sisustettu kuvitteelliseksi käsityöläisen asunnoksi.
Lisäksi museoon kuuluu Humppi-rakennus, joka on todennäköisesti rakennettu 1800-luvulla. Humpista löytyy museon arkeologinen näyttely, jonka avulla voi tutustua Naantalin kaupungin historiaan sen syntyhetkistä 1700-luvulle. Lisäksi Humpista löytyy luostarin ja kirkon pienoismalli ja museokauppa. Kesäisin museossa voi myös tutustua vaihtuviin kesänäyttelyihin.
Osoite:
Humppi/Museon toimisto
Naantalin museo
Mannerheiminkatu 21
21100 NaantaliLue lisää: Naantalin museo
3. Vanha kaupunki
Naantalin viehättävässä vanhassa kaupungissa voi nauttia idyllisestä tunnelmasta kapeita katuja kävellen. Vanha kaupunki kätkee sisäänsä tunnelmallisia putiikkeja, kahviloita ja gallerioita. Puutaloidylliin voi tutustua itsenäisesti tai opastetuilla kierroksilla.
Vanhassa kaupungissa kierrellessä kannattaa tutustua myös vanhaan kivikirkkoon. Naantalin kaupunki syntyi 1400-luvulla alueelle rakennetun birgittalaisluostarin seurauksena. Nykyisin luostaria ei enää ole, ja kirkko on ainoa jäljellä oleva jäänne luostarista.
Kirkon osoite:
Nunnakatu 2
21100 NaantaliLue lisää:
Vanha kaupunki
Naantalin kirkko- Lisää vinkkejä ja tietoa saat lukemalla viisi syytä vierailla Naantalissa –artikkelimme!
Kuvat: Naantalin Matkailu Oy, lähde www.visitnaantali.com
Kuvaajat: Jenni Virta (pääkuva), Arto Takala (Kultarannan puutarha) ja Pilvi Keränen (Naantalin kirkko)
Sinua saattaisi kiinnostaa
