Viktor Jansson 1933 (Sorsapuisto)
Viktor Jansson otti 1928 osaa Sakari Topeliuksen muistomerkkikilpailuun, jossa hän sijoittui toiseksi. Kilpailun myötä Jansson kiinnostui erityisesti nuoren naisvartalon esittämisestä, minkä tuloksena syntyi useita neitoja kuvaavia teoksia. Näitä on julkisina veistoksina nähtävissä Helsingissä, Hämeenlinnassa ja nyt myös Tampereen Sorsapuistossa. Veistosten mallina oli taiteilijan oma tytär Tove Jansson.
Nuori nainen on esitetty maltillisesti kontrapostoasennossa, mikä tarkoittaa sitä, että ylä- ja alavartalo kiertyvät eri suuntiin ja hahmon paino on toisella jalalla. Kontraposto kehittyi jo antiikin Kreikassa, jonka ihanteita Jansson kuvanveistossaan muutenkin noudatteli. 1920-luvulta Janssonin klassismi kehittyi pelkistyneempään suuntaan ja ihmisaiheista huolimatta etääntyi todellisuuden jäljittelystä. Nuori nainenkaan ei ole muotokuva, näköispatsas, vaan yleisemmin naiskauneutta ilmaiseva teos.