Turvallinen talviretkeily – varaudu vaativiin oloihin
Nopeasti muuttuvat tilanteet ja vaativat olosuhteet edellyttävät talviretkeilijöiltä monia tietoja ja taitoja. Huomioi artikkelin vinkit ennen talviretkelle suuntaamista.

Talviolosuhteet vaikeuttavat retkeilyä monin tavoin
Talvella retkeilyolosuhteet ovat vaativat niin liikkumisen, lumen kuin kylmyyden tähden. Esimerkiksi eksyminen talvella voi olla pahimmillaan todella vakava tilanne. Kova pakkanen ja tuuli voivat luoda nopeasti jopa hengenvaaralliset olosuhteet, joten talviretkelle tulee varautua muuttuviin olosuhteisiin useilla erilaisilla tavoilla ja suunnitelmilla ennakkoon.
On hyvä huomioida, että olosuhteet ulkona voivat muuttua talvella myös todella nopeasti.
– Talviretkeilijän tulee aina varautua vaihteleviin tilanteisiin ja muuttuviin olosuhteisiin. Etenkin talvella – ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta – sääolosuhteet voivat vaihdella nopeastikin. Retkeilijän tulee havainnoida ympäristöä ja ennakoida mahdollisia sään muutoksia ajoissa. Mitä haastavampi maasto, niin sitä paremmin pitää olla varautunut, neuvoo Suomen Ladun ulkoilun asiantuntija Topi Kiljunen.
Kulje talvella maastossa aina seurassa ja hyvin varautuneena
Talvella retkelle maastoon ei tulisi koskaan lähteä yksin, vaan aina yhdessä jonkun kanssa. Osaava kaveri tai ryhmä luo turvaa. Älä kuitenkaan jättäydy pelkästään kaverin osaamisen varaan tai luota sokeasti, että joku ryhmässä osaa talviretkeilyssä tarvittavat taidot. Vastuu turvallisuudesta on jokaisella.
Ryhmän jäsenten on hyvä tuntea toisensa ja kunkin taidot talvisessa maastossa ja ympäristössä toimimisesta jo ennen lähtöä.
– Jokaisen talviretkeilijän tulisi ottaa huomioon omat ja kanssa retkeilijöiden taidot. Koskaan ei tule lähteä olosuhteisiin ja paikkoihin, joissa selviämisestä ei ole varma. Myös varusteilta vaaditaan enemmän, joten niihin tulee myös kiinnittää erityistä huomiota, sanoo Suomen Ladun ulkoilun erityisasiantuntija Susanne Blomqvist.
Suunnitellun retkeilykohteen maastoon ja olosuhteisiin on hyvä tutustua riittävällä syvyydellä etukäteen hyödyntäen eri karttoja ja karttapalveluita. Nykyisin on helppo saada tietoa eri kohteiden olosuhteista ennakkoon.
Talviretkelle tai -vaellukselle on pakattava mukaan lämmintä vaatetta ja avaruushuopa sen varalta, jos jotain tapahtuu ja joutuu odottamaan apua. Mukana on oltava täyteen ladattu puhelin, jossa on 112-sovellus valmiiksi asennettuna sekä varavirtalähde. On myös hyvä tiedostaa, että jossain retkikohteissa on katvealueita, joissa kännykän kuuluvuuteen ei voi luottaa.
Tutustu talviretkeilyyn turvallisesti pienin askelin
Vaikka talviretkeilyssä tulee huomioida monia asioita, siinä tarvittavia taitoja voi opetella turvallisesti ja pienin askelin omassa tutussa lähiympäristössä. Tutut lähiretkeilyalueet ovat talvella erilaisia harrastusympäristöjä kuin kuivan maan aikaan. Myös talviretkeilyssä tarvittaviin varusteisiin on helpompi tutustua turvallisessa ympäristössä. Esimerkiksi telttailua pakkasella voi ja kannattaa testata omalla takapihalla.
Lähde: Suomen Latu
Kuva: Sampsa Sulonen Suomen Latu
Sinua saattaisi kiinnostaa
