Makumatkalla Suomen maakunnissa – oletko jo maistanut näitä?

Suomen perinne- ja maakuntaruoat jakavat mielipiteitä sekä tunteita. Usein niitä lähinnä rakastetaan tai vihataan. Esittelyssä seitsemän kokeilemisen arvoista vaihtoehtoa eri maakunnista ympäri Suomen. Pöytä on katettu maukkailla herkuilla, olkaa hyvät!

Syö ja juo

Julkaistu , päivitetty
Makumatkalla Suomen maakunnissa – oletko jo maistanut näitä?

Ahvenanmaan pannukakku

Suomen pienimmän maakunnan nimikkoruokana voidaan pitää paikallista pannukakkua. Perinteisestä pannukakusta Ahvenanmaan pannukakun erottaa sen valmistaminen manna- tai riisipuurosta sekä maustaminen kardemummalla. Usein Ahvenanmaan pannukakku tarjoillaan luumukiisselin ja kermavaahdon kera.

Pohjois-Savon kalakukko

Tuhti ruistaikina, jonka sisus leivotaan täyteen kalaa ja sian suussa sulavaa kylkeä – näistä on perinteinen savolainen herkku tehty. Kalakukon ”ainoalle oikealle kalalle” on yhtä monta mielipidettä kuin vastaajaa, usein taisto käydään kuitenkin muikun ja ahvenen välillä. Osalle valittu kala on täysin kuriositeetti, sillä useiden tuntien paistamisen jälkeen molemmat maistuvat taivaalliselta.

Hämeen kotikalja

Kotikalja on aikoinaan ollut tunnettu ruoka- ja juhlajuoma ympäri Suomen esimerkiksi jokakesäisten heinätöiden yhteydessä. Nykyisellään sen valmistamisen jalo taito tunnetaan parhaiten synnyinseudullaan Hämeessä. Kotikaljan valmistus maltaista, vedestä, sokerista ja hiivasta ei ole sinänsä vaikeaa, mutta hieman aikaa vievää. Makea alkoholiton janojuoma soveltuu nautittavaksi myös perheen nuorimpien toimesta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Etelä-Karjalan rantakala

Rantakala on suomalaista perinneruokaa perinteisimmästä päästä. Kyseessä on yksinkertaisesti mikä tahansa lähivesistöstä pyydetty ja perattu kala, joka valmistetaan maistuvaksi mahan täytteeksi vähässä suolavedessä keittämällä. Perään nokare voita. Varioidaan mausteilla ja lisukkeilla paikkakunnan mukaan. Tämän helpommaksi perinneruon valmistus ei juurikaan tule.

Kainuun pottuvoi ja käristys

Kainuun maakuntavierailulla tarjoillaan usein pottuvoita ja jonkin sortin lihakäristystä. Pottuvoi tunnetaan muualta tulevien suussa yleisemmin perunamuusina. Juhlallisen poronkäristyksen sijaan pottuvoin kyytipoikana on yleisemmin kuitenkin eteläisemmästä naapurimaakunnan nimestä tuttua karjalanpaistia.  

Pohjois-Pohjanmaan lohisoppa

Oulussa kalakeitto tunnetaan paikallisten suussa lohisoppana. Lisätään kattilaan lohi, perunat, kasvikset sekä suolalla maustettu vesi, näin helppoa sen valmistus todellakin on. Helppouden lisäksi lohisopan yleisyyteen Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttaa maakunnan sijainti loistavien lohiapajien vieressä. Lohisoppa sopiikin nautittavaksi sekä arkisin että myös juhlapyhinä.

Lapin leipäjuusto ja hillat

Monien mahtavien makujen maakuntakierros on syytä lopettaa makeasti. Tähän mainion vaihtoehdon tarjoaa Lapissa nautittu herkku uunissa tai pannulla kuumennettu leipäjuusto ja sen päälle tarjoiltavat hillat. Perinteisimmät tekijät kuorruttavat kokonaisuuden vielä runsaalla kermalla, sokerilla sekä kanelilla. Maistuu sekä matkailijan että paikallisen suussa mahtavalle.

Teksti: Antti Hurskainen
Kuva. Visit Åland/Toptaste

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maisema Suomesta

Tilaa uutiskirje

Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat matkailuvinkit suoraan sähköpostiin.