Rivoli: ranskalaista ruokaa tarjoileva ravintola Helsingissä on ollut paikallaan 60-luvulta asti
Ravintola Rivoli on sijainnut Helsingissä 60-luvulta asti. Ravintolan perustaja perustanut Ragni Rissanen oli sekä innostunut että kauhuissaan kuullessaan lastenlastensa Jesse ja Jenni Jokilahden suunnitelmista laittaa koko menu uusiksi.

Rissanen perusti ravintolan vuonna 1962. Kamppiin avattu ranskalainen kalaravintola sai nimekseen Rivoli, Pariisin keskustan rue de Rivoli -kadun mukaan.
– Ranskalaisuus on alusta asti ollut voimakas osa ideaa, mutta vähitellen menyyseen tarttui matkamuistona maailmalta paljon muitakin elementtejä, Rissasen lapsenlapsi, ravintoloitsija Jesse Jokilahti sanoo.
Kun sisarukset Jesse ja Jenni Jokilahti siirtyivät ravintolan omistajiksi, he tulivat siihen tulokseen, että vanha, isoäidin aikainen menu olisi yhdenmukaistettava.
– Halusimme palata juurillemme. Helsingissä ei ollut vahvasti ranskalaista ravintolaa, joten sille oli tilausta. Lisäksi henkilökunnaltamme löytyy tietotaitoa ranskalaisesta keittiöstä 60-luvulta asti, ja mikä tärkeintä: rakastamme itsekin kaikki täkäläistä ruokaa.
Keittiömestarin ja Jesse Jokilahden yhdessä suunnittelema menu on otettu loistavasti vastaan asiakkaiden keskuudessa. Eikä Ragni Rissanenkaan ole enää kauhistellut nuoremman sukupolven uusia tuulia.
Ranskalaista ruokaa modernilla esillepanolla
Uudessa menussa kala ei enää näyttele pääosaa, vaikka sitäkin listalta löytyy muun muassa harvinaisen merianturan muodossa. Pääpaino menussa on ranskalaisuudessa – suurin osa erikoisemmista raaka-aineista tuodaan suoraan Ranskasta. Yksi näistä erikoisuuksista on Bressen kana.
– Bressen alueella kasvatettavan kanan kehutaan olevan yksi maailman parhaista, ja yksi maailman onnellisimmista. Sen tuottajat ovat hyvin tarkkaan valittuja, sillä tuotanto kattaa vain noin 0,1 % koko Ranskan kanatuotannosta.
Bressen kana löytyy listalta isojen annosten kohdalta, ei pääruokien. Uudistetussa menussa ei ole enää tarkkaa jakoa alku- ja pääruokien välillä. Ainoastaan annoskoot ovat erilaiset.
– Haluamme edesauttaa yhdessä syömisen elämystä. Pöytäseurue voi ottaa useamman pienen annoksen maistelumenun tai jakaa isoja annoksia keskenään.
Rivoli on halunnut myös panostaa annostensa näyttävyyteen modernisti, sillä Jokilahden mukaan annoksen ulkonäkö on puolikas elämystä. Tyylikkyys on edelleen säilytetty, vaikka elementtejä ei edelleenkään asetella lautaselle pinseteillä.
Teksti ja kuva: Toptaste Oy
Sinua saattaisi kiinnostaa
