Idyllinen Hanko – esittelyssä lomailijan kolme must-kohdetta!
Jos merellisyys ja pikkukaupungin idylli kuulostavat houkuttelevilta, valitse matkakohteeksi Hanko. Tutustu kolmeen kohteeseen, jossa ainakin kannattaa vieraillla!
1. Hangon Vesitorni
Toukokuusta elokuuhun avoinna oleva vesitorni on yksi Hangon kuuluisimmista maamerkeistä. Vesitornin on noin 65 metriä merenpinnan yläpuolelta, ja sieltä avautuvat huikeat näkymät Hankoniemelle ja merelle. Maisemia voi halutessaan tarkastella myös kiikareilla. Punainen torni on ilo silmälle myös ulkoa päin katsottuna.
Osoite:
Kirkkomäki
10900 HankoLue lisää: Vesitorni
2. Tulliniemen luontopolku
Tulliniemen luontopolku (6,7 km) on Manner-Suomen eteläisin luontopolku, ja sitä pitkin kulkemalla pääsee Suomen eteläkärkeen. Tulliniemi tärkeä paikka erilaisille linnuille: se on koti monille uhanalaisille linnuille, muuttolintujen levähdyspaikka ja merilintujen pesimäaluetta. Luontopolkua pitkin kulkevat myös alueen luonnosta ja kulttuuriperinnöstä kertovat infotaulut. Luontopolku kulkee Uddskatanin luonnonsuojelualueella, minkä vuoksi alueella saa kulkea vain merkityillä reiteillä.
Mikäli olet kiinnostunut kalliokaiverruksista, kannattaa vierailla myös Hauensuolessa. Tulliniemen läheisyydessä sijaitsevilta kalliosaarilta löytyy jopa 640 kalliokaiverrusta, joista vanhimmat ovat peräisin 1500-luvulta. Hauensuoleen järjestetään risteilyitä, ja sinne on mahdollista mennä myös omalla veneellä.
Pysäköinti:
Tulliniemen pysäköintialue
Esplanadi 1/ Tulliniementie 1
10940 HankoLue lisää: Uddskatan – Tulliniemi (Metsähallitus)
Tulliniemi (Visit Hanko)3. Neljän tuulen tupa
Neljän tuulen tupa on kahvila-ravintola, joka sijaitsee noin kolme kilometriä Hangon keskustasta Pienellä Mäntysaarella. Kahvila-ravintola on erityisen kuuluisa siitä, että sen omisti vuosina 1927 – 1933 marsalkka Mannerheim, jolla oli kesähuvila Pienen Mäntysaaren vieressä sijaitsevalla Isolla Mäntysaarella.
Viehättävä, meren äärellä sijaitseva kahvila on sisustettu samalla tavalla, kun se oli Mannerheimin aikaan. Kahvila-ravintolan antimista ja upeasta näköalasta voi nauttia kesäaikaan.
Osoite:
Neljäntuulenkuja
Pieni Mäntysaari, HankoNeljän tuulen tuvasta lisätietoja Makasiini-ravintolan sivuilta.
Tutustu myös: Neljän tuulen tupa- Tutustu myös Hangon naapurissa sijaitsevan Tammisaaren nähtävyyksiin!
Kuva: Hangon matkailutoimisto, Mike Newton