Keskaikainen Kastelholman linna on Ahvenanmaan upeimpia nähtävyyksiä

Kastelholman linna ja sen rauniot kuuluvat erottamattomasti monen Ahvenanmaalla vierailevan turistin matkaohjelmaan. Ahvenanmaa oli rakentamisaikana itsenäinen hallintoalue, jonka keskuksena linna toimi. Nykyisin linnan virka on toimia museona, ja se on helppo päiväretkikohde esimerkiksi Maarianhaminassa majoittuville.

Näe ja koe

Julkaistu , päivitetty
Keskaikainen Kastelholman linna on Ahvenanmaan upeimpia nähtävyyksiä

Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna

Linnan tarkkaa rakennusajankohtaa ei osata sanoa, mutta linna on seissyt paikallaan 1300-luvun loppupuolesta asti. Linnan historia on värikäs: se on vallattu, kohdannut tulipaloja, ja siellä on asunut korkea-arvoisia henkilöitä niin asukkaina kuin vankeinakin. Kastelholman linnassa viettivät aikaansa esimerkiksi kuningas Kustaa Vaasa ja hänen poikansa Juhana, joka oli Suomen herttua. Vuoden 1745 tulipalossa linna tuhoutui melkein kokonaan, ja sitä on vähitellen kunnostettu entiseen kuntoonsa.

Helppo päiväretkikohde

Kastelholmin linna on kesäaikana avoinna päivittäin. Syyskuun lopusta huhtikuun loppuun linna on auki tilauksesta. Pääsymaksu linnaan on 6 euroa tai 4,50 euroa. Linnassa järjestetään opastuksia suomeksi ja ruotsiksi kesäkuun loppupuolelta elokuun alkuun.

Kastelholman alue sijaitsee Sundin kunnassa, reilun 20 kilometrin päässä Maarianhaminasta. Lähellä Kastelholman linnaa sijaitsee vierasvenesatama ja linnalle pääsee myös kesäisin Sundiin menevällä linja-autolla. Kauniilla alueella voi viettää pidemmänkin ajan: siellä sijaitsee esimerkiksi arvostettu ravintola Smakby, golf-kenttä sekä vankilamuseo Vita Björn ja ulkoilmamuseo Jan Karlsgården.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Osoite:
Kungsgårdsallén 5
22520 Kastelholm

Kiinnostaako Ahvenanmaa? Lue lisää Ahvenanmaasta jutuistamme koko perheen luontokohteet ja kolme vinkkiä Maarianhaminaan!

Lue lisää: Kastelholman linna

Kuva: Visit Åland, Tiina Tahvanainen

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maisema Suomesta

Tilaa uutiskirje

Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat matkailuvinkit suoraan sähköpostiin.