Kotimaa tutuksi – suomalainen muinaiskulttuuri

Suomen järvien, kallioiden ja metsien varrella on kulkenut kansaa jo kymmenen tuhannen vuoden ajan. Suomalaisen muinaiskulttuurin jälkiä on myös nähtävissä eri puolilla maata. Matkaa tämän artikkelin myötä suomalaisen muinaiskulttuurin äärille ja tutustu samalla merkittäviin muinaiskulttuurin paikkoihin. 

Suomalainen muinaiskulttuuri ja luonnon henget

Suomalaisessa muinaiskulttuurissa uskottiin luonnossa asuviin jumal- ja henkiolentoihin, kuten maahisiin ja haltijoihin. Henkien sanottiin asuvan tietyissä puissa tai vesistöissä, jolloin ihmiset saattoivat käydä pyytämässä niiltä esimerkiksi parempaa sato-onnea tai neuvoja. Henkien suututtaminen tiesi koettelemuksia. 

Tunnetuimpia suomalaisen muinaiskulttuurin taruolentoja ovat hiidet. Hiidet olivat pieniä ja ihmismäisiä olioita, jotka usein välttelivät ihmisiä. Hiisiin liittyi monia uskomuksia, niiden kerrottiin muun muassa pystyvän muuttumaan taudeiksi ja toisinaan myös suojelevan metsässä kulkevia ihmisiä. Hiisillä ja jättiläisillä pyrittiin selittämään mystisiä luonnonilmiötä, kuten siirtolohkareita tai erikoisia kalliomuodostelmia.  

Pyhät hiidet – Pyhistä lehdoista pirullisiksi olennoiksi

Pahansuovan hengen sijaan hiisi on alunperin tarkoittanut pyhää lehtoa. Pyhässä lehdossa sijaitsi yleensä jokin hengen asuttamaksi koettu kasvi tai vaikuttava luonnonmuodostelma, kuten symbolisesti elämänpuuhun rinnastettavissa oleva vanha puu tai pyhä lähde. Usein pyhien lehtojen läheisyydessä sijaitsi joko uhrilähde, uhripuu tai uhrikiviä, jonka johdosta niiden toinen tunnettu nimitys on uhrilehto. 

Pyhät lehdot olivat yleisiä, ja niitä arvellaan olleen jokaisella suvulla. Niissä saatettiin järjestettää erilaisia aikansa seremonioita, uhrata viljaa jumalille ja hengille sekä myös haudata yhteisön jäseniä. Ne sijaitsivat asuinkeskittymien lähettyvillä, yleensä maanviljelyyn soveltuvilla alueilla.  

Keskiaikaisen kristillisen kulttuurin vaikutuksen myötä hiiden merkitys muuttui pyhästä lähes demoniseksi. Useiden tunnettujen pakanalliseen muinaiskulttuuriin liittyvien pyhien lehtojen päälle rakennettiin kirkkoja tai ne hävitettiin. 

Jäljellä oleviin hiisiin voi tutustua paremmin Hiidet.fi:n karttapalvelussa.

Pyhät lähteet – Parannusriittejä, kasteita ja kelluvia luita

Kanta-Hämeen Janakkalassa sijaitsee muinainen uhrilähde, Laurinlähde. Perimätiedon mukaan aiemmin Taaran lähteenä tunnetun lähteen luona harjoitettiin taikoja, parannusriittejä sekä uhrattiin jumalille aina 1700-luvulle asti. Lapissa esimerkiksi Kemissä olevaa Elävälähdettä puolestaan käytettiin muinaisena kastepaikkana. Lähde toimii nykyään vedenottamona ja sen vedellä uskotaan edelleen olevan parantava vaikutus. 

Etelä-Pohjanmaalla Isokyrössä sijaitseva Leväluhdan uhrilähde on kotimaamme tunnetuimpia arkeologisia kohteita. Keväisin sen vesi värjäytyy rautapitoisuuden johdosta verenpunaiseksi, ja lähteestä on vuosisatojen ajan noussut luita. Tutkimukset ovat osoittaneet lähteen olleen aikanaan lampi, joka on toiminut rautakautisena hautana. Sen alueella ei ole tosin sijainnut merkittäviä rautakautisia asutuksia.  

Valtaosa haudatuista on osoittautunut naispuolisiksi. Mukana on ollut myös kotieläimiä ja arvoesineitä. Tämän johdosta haudattujen on päätelty olleen aikansa ylimystöä. Jäänteissä ei myöskään ole ollut merkkejä väkivallasta, mikä tukee käsitystä haudattujen ylhäisestä asemasta.

Suomalaisessa muinaisuskonnossa vesistöjen käsitettiin olevan yhteydessä Tuonelaan, mutta vesistöihin hautaaminen ei ollut yleistä. Syitä voidaan vain arvella. Oletettavaa on kuitenkin, että rautakauden ihmiselle verenpunaiseksi värjäytyvä vesistö on ollut merkki jostain häntä itseään suuremmasta.

Tutustu Laurinlähteeseen paremmin täällä. Leväluhdasta voit lukea lisää Isokyrön sivuilta.

Kuppikivet – Uhrikiviä vai kertomus yhteisön historiasta?

Kuppikivet ovat kallioita tai kiviä, joihin on hakattu tai hierretty pyöreitä kuppimaisia syvennyksiä. Kuppikivet ovat syntyneet osana esihistoriallista kulttuuria. Yhden kupin tekemiseen arvellaan kuluneen useita viikkoja. Suomessa tunnetaan yli 500 kuppikiveä.

Kivien alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ei ole varmaa tietoa. Niitä on arveltu muun muassa kartoiksi, sukupuiksi ja jopa laskukaavioiksi. Suomen vanhimpien kuppikivien arvellaan olevan yli 3500 vuotta vanhoja. Kuppikiviä esiintyy runsaasti kalmistojen ja lehtojen lähettyviltä, minkä johdosta niiden oletetaan liittyneen vainajien kunnioittamiseen ja palvontaan. 

Perimätieto kertoo kuppeihin laitettaneen viljaa, lihaa ja juotavaa hengille ja jumalille esimerkiksi hyvän sato-onnen toivossa. Muinaisrunojen ja loitsujen perusteella niihin on liittynyt paljon uskomuksia. Kansanparantajat ovat esimerkiksi käyttäneet kuppeihin kertynyttä sadevettä näön parantamiseksi.

Esimerkiksi Pohjois-Savon Kiuruvedellä sijaitsevan Paljakanvuoren kallioon on hierretty noin 40 kupin muodostelma. Aluetta kiertää kaunis luontopolku, ja ympäristöllä on tarinallisesti rikas historia. Muinaisia polkuja pitkin kulkevat voivat käydä jättämässä marjan tai viljanjyvän uhrikuppiin. Tutustu Paljakanvuoren luontopolkuun paremmin täällä.  

Pirunpellot – Uskomus kiviä viskelevästä pirusta

Pirunpellot ovat jylhiä ja laajoja kivikkoja, joilla vain sammal ja jäkälä kukoistavat. Ne saattavat olla jopa kilometrin pituisia ja levyisiä. 

Vanhan kansan uskomuksen mukaan pirunpellot syntyivät pirun viskellessä peltojen kivet paikoilleen. Nykyisin tiedetään, että Pirunpellot ovat syntyneet maankohoamisen seurauksena muinaisille ranta-alueille. Ne viestivät tuhansia vuosia kestänyttä tarinaa suomalaisen luonnon synnystä.

Pirunpeltoja löytyy useilta puolilta Suomea. Niitä pääsee näkemään esimerkiksi Lapissa Ylitorniolla Aavasaksan vaaralla, joka on myös yksi kotimaan näyttävämpiä matkailukohteita. Tutustu Aavasaksaan lisää täällä.

Jätinkirkot – Kivikautisia varastoja vai muinaisia tähtikalentereita?

Jätinkirkot eli metelinkirkot ovat aikanaan sijainneet saarilla ja rantavyöhykkeillä. Ne erottautuvat ympäristöstä maassa makaavien kivetysten muodostelmina. Kansantarinoissa niiden selitettiin olevan jättiläisten rakentamia.

Kivikautinen ihminen muun muassa hyödynsi muinaisia rantavalleja ja muovasi näistä isoista kivistä yhteisön käyttötarkoitukseen sopivia rakennelmia, jotka ajan saatossa raunioituivat. Jätinkirkkojen rakentamisen arvellaan loppuneen noin 1500 vuotta eaa., joten muinaista käyttötarkoitusta voi vain arvailla. Niiden epäillään olleen mahdollisesti kivikautisia linnoituksia, varastoja, rakennusten perustuksia tai observatorioita. 

Jätinkirkkoja rakensi kotimaassamme aikansa edistyneempiin kuuluva kivikautinen Pöljän kulttuurin väestö. Pöljän kulttuurin väestö asutti Itä- ja Pohjois-Suomea kivikaudella ja olivat tunnettuja asbestikeramiikastaan. 

Suomen suurin Jätinkirkko löytyy Pohjois-Pohjanmaan Raahesta, Pattijoen kylästä. Pattijoen Kastelliksi kutsuttu vaikuttava kivimuodostelma on 58 metriä pitkä ja 36 metriä leveä. Tutustu Pattijoen Kastelliin paremmin Raahen kunnan verkkosivuilla.

Röykkiöhaudat – Hiidenkiukaita

Röykkiöhaudat ovat historiallisia hautoja, joita rakennettiin kivestä ja maasta kivikaudelta aina rautakauteen asti. Eniten niitä on löydetty kallioilta rannikkoalueiden läheisyydestä. Niiden oletetaan olleen ylimystön hautoja ja samalla viestittäneen tietyn yhteisön oikeudesta lähiseudun alueisiin ja riistaan. 

Suomen suurin röykkiöhauta Kuninkaanhauta on noin 40 metriä leveä ja 4,5 metriä korkea. Se sijaitsee Satakunnassa, Panelian kylässä Eurassa. Panelian kylän alueella sijaitsee kuusi hautaröykkiötä. Röykkiöt ovat rakennettu noin 3500 vuotta sitten, jolloin alueella lainehti muinainen meri. Rannikkoseutu toimi suotuisana asuinseutuna muinaissuomalaiselle sivilisaatiolle. 

Euran kylissä on tehty lukuisia kivi- ja pronssikautisia muinaislöydöksiä. Eurassa järjestetään vuosittain useita muinaiskulttuuriin liittyviä teematapahtumia, kuten Viikinkitori keväällä. Voit tutustua paremmin alueen esihistoriaan täällä. Euran kunnan tapahtumiin ja matkailuun voit tutustua paremmin Euran sivuilla.

Seidat ja saivot – Saamelaisen muinaiskulttuurin pyhäkköjä

Suomalaisten ja saamelaisten muinaisuskonnossa on useita samankaltaisuuksia. Molempia yhdistää vahva luontosuhde, luonnon kokeminen pyhänä ja yhteneväiset maailmankuvat. 

Saamelaisten pyhiä uhripaikkoja kutsutaan seidoiksi. Seidat ovat usein poikkeavia ja vaikuttavia luonnonmuodostelmia, kuten esimerkiksi korkeita siirtolohkareita. Seidoille kuljettiin uhraamaan esimerkiksi paremman metsästysonnen tai sadon toivossa. 

Saivolla tarkoitetaan pyhää tunturia tai kaksipohjaiseksi uskottua järveä, jonka alempi pohja on osa tuonpuoleista. Näiden pyhien järvien ja tuntureiden läheisyydessä uskottiin asuvan saivokansaa, johon vainajat ja sáiva-henget kuuluivat. Henget toimivat noitien oppaina, valmentajina ja myös tavallisten saamelaisten suojelushenkinä. Saivo on käsitteenä vahvasti yhteydessä Vainajalaan eli Tuonelaan.  Saamelaiset saattoivatkin toivoa pääsevänsä saivoon kuoleman jälkeisessä elämässä. 

Muoniosta löytyy Äkässaivon muinaisjäännösalue, joka on merkittävä ja vaikuttava retkikohde historiasta ja saamelaisuudesta kiinnostuneille. Kesäisin Äkässaivossa toimii myös luontopolku, jota pitkin kulkemalla ymmärtää helposti itsekin, miksi muinaiskulttuurin edustajat kokivat alueen pyhänä. Perehdy Äkässaivoon paremmin Muonion verkkosivuilla.

Teksti: Miia Lousaari

Kuva: Jeremy Kyejo Pixabaystä