Mitä tehdä Jyväskylässä – esittelyssä kolme kiinnostavaa kohdetta

Vesistöjen ympäröimä Jyväskylä tarjoaa kotimaanmatkailijalle monipuolisesti nähtävää. Jyväskylässä etäisyydet ovat pienet, joten sydämelliseen ja eläväiseen kaupunkiin on helppo tutustua vaikka kävellen.  

Näe ja koe

Julkaistu , päivitetty
Mitä tehdä Jyväskylässä – esittelyssä kolme kiinnostavaa kohdetta
  • null

    1. Kuokkalan silta  

    Kuokkalan silta lienee yksi Jyväskylän tunnetuimmista maamerkeistä. Kaunis silta yhdistää Lutakon ja Kuokkalan kaupunginosat. 

    Siltaa kannattaa tulla ihailemaan myös illalla, sillä silta muistuttaa pimeällä kaunista valaistua taideteosta. Lutakon puolella sillan päässä on roikkunut vuodesta 2002 Seppo Uuranmäen Keinuja-taideteos.  

    Osoite:
    Siltakatu 
    40520 Jyväskylä

    Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

    Lue lisää: Kuokkalan silta 

  • null

    2. Lutakon satama 

    Varsinkin kesäaikaan Lutakon satamassa, Jyväsjärven rannalla, viihtyvät kaikenikäiset. Tunnelmallisessa satamassa voi esimerkiksi katsella kauniita järvimaisemia jäätelöstä nauttien, herkutella ravintolalaivassa, juoda kupin kahvia satamakahvilassa tai kokeilla erilaisia vesiaktiviteetteja, kuten suppailua.  

    Osoite:
    Satamakatu 8 
    40100 Jyväskylä 

    Lue lisää: Lutakon satama 

    >>Koe elämyksellinen Jyväskylä paikallisten tapaan! Lue lisää täältä

  • Kesäinen kävelykatu

    3. Kauppakatu 

    Kauppakatu on Jyväskylän keskustan läpi kulkeva katu, josta suurin osa on kävelykatua.  

    Katu on aina ollut jyväskyläläisten tärkein kauppakatu, jonka varrelle mahtuu monenlaisia liikkeitä ja ravintoloita. Kauppakatu on tunnelmallinen ja täynnä elämää varsinkin kesällä ja joulun aikaan.  Kauppakadun varrelle sijoittuu jyväskyläläisten suosittu kohtaamispaikka, Kompassiaukio, josta on helppo suunnistaa eri suuntiin. Kadun varrelta pääsee tutustumaan myös esimerkiksi Jyväskylän kauniiseen kirkkopuistoon.  

    Osoite:
    Kauppakatu 
    40100 Jyväskylä 

    Lue lisää: Kauppakatu 

  • Kiinnostaako Jyväskylä? Luitko jo nämä artikkelit: kuinka viettää ilmainen kesäpäivä Jyväskylässä, Jyväskylän parhaat ulkoilupaikat ja Alvar Aallon Jyväskylä. Kuvat:
    Kuokkalan silta: Sarianna Jylhä-Matilainen
    Lutakon satama: Visit Jyväskylä/ Tero Takalo-Eskola
    Muut: Jyväskylän kaupunki, viestintä/Merja Huovelin

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maisema Suomesta

Tilaa uutiskirje

Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat matkailuvinkit suoraan sähköpostiin.